Stadion vailla kokemaa

Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 26.3.2016

Porin johtavat jalkapalloseurat ovat pitkään käyttäneet Porin Stadionia kotikenttänään. Stadion tunnetaan myös lisänimellä ITS, Ikuisen Tuulen Stadion. Stadionin katsomo on rakennettu 1965, yli 50-vuotta sitten. Suomifutiksen suurimpia ongelmia on, että liian monessa kaupungissa pelataan 1960-luvulla rakennetulla yleisurheilukentällä, jonka pääsuoran eteen on rakennettu DDR-henkinen betoninen pääkatsomo. Toki tässä on iso peiliin katsomisen paikka myös jalkapallovaikuttajilla.

Porissa pääkatsomon ja kentän välissä ei ole edes normaalia kahdeksan juoksuradan suoraa. Ennen pääkatsomoa ovat vielä pituushyppypaikat. Tyly todellisuus on, että kentän ja katsomon erottaa toisistaan 17 juoksuradan levyinen alue. Onko joku muuten kuullut jäähallisuunnitelmasta, jossa olisi short track –rata?

Stadion pystyy vastaamaan tämän päivän sidosryhmien tarpeisiin kovin huonosti. Lisäksi urheilutapahtuman tärkein asia, kokema, jää täysin syntymättä. Kokemalla tarkoitan jalkojen töminää, pelaajien kommentteja ja ohjeita, tunteiden purkauksia, säärisuojien kolahduksia, pelin tempoa vain muutamia mainitakseni. Elementtejä, jotka jättävät keskinkertaisestakin ottelusta positiivisen muistijäljen katsojaan ja jonka saa aikaan jo muutama satakin katsojaa.

Urheilutapahtumat ovat kehittyneet viime vuosina vauhdilla. Vaikka itse ottelu on edelleen tapahtuman keskiössä, sen painoarvo pienenee vuosi vuodelta. Katsojat tarvitsevat ja vaativat muitakin palveluja kun istuimen, kahvin ja makkaran. Hyvä esimerkki tästä on uusittu Isomäki Areena, joka tarjoaa käyttäjilleen paljon laadukkaita palveluja.

Porissa on lisääntynyt myös julkinen keskustelu uuden sisäpeliareenan rakentamisesta. Urheilutalo ei pysty enää kattamaan käyttäjiensä tarpeita. Nykypäivänä ei pidä keskustella liikuntapaikkarakentamisesta, vaan aina laajemmasta kokonaisuudesta. Voidaanko samaan kokonaisuuteen liittää päiväkoteja, vanhusten palveluita, kerhoja ym. kuntien tärkeitä velvoitteita. Entäpä Pori kulttuurikaupunkina, kuten vaikkapa Pori Jazz, erilaiset messut ja tapahtumat jne.

Mitä jos nämä kaksi tarvetta yhdistettäisiin? Synenergiaetuja on useita. Lisäksi selvittämisen arvoinen asia olisi vaihtaa rakennusoikeutta rakentajan velvoitteeseen osallistua liikuntapaikkojen kustannuksiin. Ainoa oikea paikka olisi kaupungin sydämessä oleva Herralahti, jolla on porilaisessa urheiluhistoriassa iso merkitys.

1000 katsojaa vetävä, n. 70 metriä pitkä sisäliikuntahalli rakennettaisiin Herralahden kentän pohjoispuolelle, nykyisten, purkukuntoisten pukukoppien suuntaisesti, ”kuudeltatoista kuudelletoista”. Katsomo-osan ylimmässä kerroksessa voisi olla vaikkapa aitioita, joista olisi ikkunat molemmille pelikentille.

Jalkapallokentän 1500-2000 katsojaa vetävä pääkatsomo olisi erittäin kustannustehokas rakentaa, kun penkkirivit tuettaisiin jo valmiiseen rakennukseen. Kate pääkatsomolle tulisi kätevästi, kun sisäliikuntahallin katolle rakennettaisiin valmiiksi pitkä lippa. Kun jalkapallokentän muita sivuja kiertäisi vielä kevytrakenteinen viiden penkkirivin katettu katsomo, olisi 3000-3500 katsojan, ehkäpä  Suomen idyllisin jalkapallostadion, valmis. Kuten myös moderni ja monikäyttöinen sisäliikuntapaikka. Miettikääs.

Liittokokoustriangeli

Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 16.3.2016

Suomifutiksen ylin päättävä elin, liittokokous, pidetään Tampereella huhtikuussa. Esityslistan tärkein kohta on liite 2, toimintastrategia 2016-2020, jossa määritellään mm. pelaajakehityksen linjauksia. Liite ei ole julkinen runsas kuukausi ennen kokousta ja asiasta ei käytännössä ole käyty minkäänlaista julkista keskustelua.

Kentän johtavien operatiivisten toimijoiden tahtotila on saada resurssia piirien hallinnosta kalkkiviivojen sisäpuolelle. 12 piirin tarpeellisuus puhuttaa kulisseissa, sillä piiriorganisaatiomalli on 1930-luvulta. Ajalta ennen kännykkää ja sähköpostia. Liittokokouksen keskeiset tehtävät ovat toimintastrategian vahvistaminen ja puheenjohtajien valinta tulevalle nelivuotiskaudelle.

Nykyinen puheenjohtaja Pertti Alaja on saanut paikoitellen osakseen kovaakin kritiikkiä. Suuri osa kritiikistä on kohdistunut hänen luottamustoimiinsa FIFA:ssa. Alajalle ei ole ilmaantunut haastajaa puheenjohtajavaaliin ja hänen jatkonsa puheenjohtajana lienee selvä. Varsinkin kun kaikkien 12:n piirin puheenjohtajat asettuivat jokin aika sitten yksimielisesti istuvan puheenjohtaja Alajan taakse. Piirien puheenjohtajat olivat asiassa aloitteellisia, ei Alaja.

Asiantuntijapiireissä täydellistä tukea pidettiin hieman yllättävänä, sillä varsinkin suurimpien piirien, Uudenmaan ja Helsingin tiedetään suhtautuvan moniin Palloliiton tekemisiin nihkeästi. Lisäksi Veikkausliiga-seurat eivät ole olleet tyytyväisiä siihen, miten heitä on kuunneltu päätöksenteossa. Joka tapauksessa Alaja nauttii vahvaa luottamusta ja hän jatkaa puheenjohtajana.

Näyttääkin siltä, että taktiset muutokset tehdään varapuheenjohtajapelissä. Näitä paikkoja on kaksi. Uudenmaan tai Helsingin piiri on saamassa oman edustajansa varapuheenjohtajaksi ja Mr. HJK Olli-Pekka Lyytikäinen on vahvoilla toiseksi varapuheenjohtajaksi. Toinen nykyisistä varapuheenjohtajista on huhujen mukaan jo ilmoittanut vetäytyvänsä.

Liittokokouksen kuuma peruna tullee olemaan 12 piirin kohtalo. Esittääkö toimintastrategia, että piiriorganisaatiot lopetetaan joko osittain tai kokonaan? Tämä on myös Alajan tahtotila. Myös siksi piirien puheenjohtajien esiintulo yllätti.

Muutoksessa aina joku menettää tittelinsä.  Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että suuri osa liittokokousedustajista istuu oman nykyisen piirinsä piirihallituksessa. Mitkä asiat todella vaikuttavat, kun tärkeää nelivuotisstrategiaa päätetään? Voiko toimintastrategiaesitys muuttua kokouksen aikana, jos se uhkaa liikaa liittokokousedustajien nykyisiä titteleitä? Mielenkiintoiseksi kokouksen tekee myös se, että ensin päätetään toimintastrategia ja vasta sen jälkeen puheenjohtajat.

Etukäteen lienee nyt varmistettu, että muutoksen tullessa piirit saavat itsenäisesti organisoida mahdolliset yhdistymiset tai muut järjestelyt ilman suurempaa ohjausta. Tai sitten uudistusta ei tule. Mene ja tiedä, en ollut piirien puheenjohtajien sähköpostilistalla. Toivottavasti tämä triangeli, toimintastrategia-piiriuudistus-puheenjohtajavaali tuo parhaan mahdollisen lopputuloksen suomalaiselle jalkapallolle.

Piirien hallintoa pitää purkaa ja lisätä resurssia kentälle. Nyt liian harva piirityöntekijä pystyy tuottamaan lisäarvoa pelaajakehitykselle. Suomifutis tarvitsee vahvan strategian, jonka pääpainopiste on kentällä. Kalkkiviivojen sisäpuolella. Siihen tarvitaan kaikki resurssit.

Keinonurmelle kate?

Julkaistu Satakunnan Kansassa 8.3.2016

Porin Karhuhalli avattiin 1992 ja se on palvellut ansiokkaasti porilaisia jalkapalloilijoita ja muita pian neljännesvuosisadan. Jalkapallo on ylivoimaisesti harrastetuin laji Porissakin. Karhuhallin kapasiteetti jalkapallon suhteen on tullut täyteen. Turvallisuusnäkökulmasta vuorot ovat jo paikoitellen liian täynnä. Monet alakoululaiset joutuvat aloittamaan harjoitukset arkena jo klo 15.00, jotta harjoitusvuoroja löytyy. Täysi käyttöaste sinällään on hieno asia. Alkuvuosina Karhuhallin vuosittainen kävijämäärä oli 40 000. Viime vuosina luku on kohonnut yli 100 000:n!

On myös huomioitava, että nykyään 2009 valmistuneella lämmitettävällä keinonurmella harjoittelevat kaikki yli 15-vuotiaat. Karhuhallin rakentamisen jälkeen talviharjoittelu on siis kolmin- ,jopa nelinkertaistunut. Tähän on useita syitä. Nykyään kaikki seurat ja joukkueet haluavat harjoittelemaan Karhuhalliin, mikä on aivan luonnollista. Lisäksi on tullut kuntaliitoksia ja varmasti lisää tulee. Samalla koulusalien käyttö on vähentynyt. 90-luvulla ei ollut käytännössä junioreiden salibandyä, joka täyttää paljon koulujen saleja. Ja hekin kärsivät kroonisesta tilan puutteesta. Koulusali sinällään on edelleen kelpo paikka harjoitella jalkapalloa. Lisäksi 20 vuoden aikana harjoitusmäärät ovat käytännössä tuplaantuneet, samoin pelaajamäärä ja laji on tullut ympärivuotiseksi.

Talviharjoittelun nykyaika ja tulevaisuus ovat alipainehallit. Keinonurmien käyttökustannukset ovat korkeat ja niitä ei käytännössä enää edes tehdä. Porissa lämmitys maksaa 35 000 – 100 000 euroa vuodessa. On ymmärrettävää, että Porin kaupunki joutuu säästämään lämmityskustannuksissa ja kenttä ei aina ole kesäkunnossa. Tämä luonnollisesti laskee käyttöastetta.

Ehdotan, että porilaiset seurat yhdistävät voimansa ja alkavat yhdessä suunnittelemaan ja ajamaan keinonurmen kattamista alipainehallilla. Tämä auttaisi kovasti kaikkia seuroja. Ja ennen kaikkea pelaajia. Seurat lähtevät itse mukaan talkoisiin. Iso vaikutus Karhuhallin rakentamiseen oli, että porilaiset seurat yhdistivät voimansa.

Alipainehalli maksaa noin 1 000 000 euroa, sillä kenttä ja muu infra ovat vieressä valmiina. Hallin voisi lämmittää jo olemassa olevalla kaukolämpöjärjestelmällä ja säästöä voisi syntyä kymmenessä vuodessa 300 000 euroa. Lämpötilaksi riittää +8. Keinonurmen talvituntitaksa on porilaisille nyt 43,50 euroa (sis. alv). Tuplaamalla tämä saataisiin samassa ajassa toinen 300 000 euroa. Mainittakoon, että yksityisten hallien tuntihinnat ovat 150-300 euroa. Näin ollen investoinnista olisi yli puolet jo kasassa. Lisäksi löytyy erilaisia avustusmuotoja.

Mukaan pitää vielä houkutella Porin kaupunki. Uskon, että kaupungin päättäjillä on edelleen ymmärrys investoinnin ennaltaehkäisevään vaikutukseen vaikkapa terveydenhoitokustannuksissa. Seurojen on hyvä ymmärtää, että maailma muuttuu. Olemalla itse osallisena pääsee parempaan lopputulokseen.

Voisiko yhdistyminen hallihankkeessa myös lähentää porilaisia jalkapalloseuroja muilla sektoreilla? Nyt tarvitaan intohimoinen veturi, jolla on neuvottelutaitoja ja hyvät suhteet kaupungin päättäjiin. Oletko se sinä?

PS. Tuleva kuntavaaliehdokas. Ilmainen vinkki. Lue tämä vielä toiseen kertaan. Nyt puhutaan tuhansista äänestäjistä.