Diskontattu fiilis

Kolumni julkaisu Satakunnan Kansassa 24.8.2016

Rio de Janeiron olympialaiset ovat ohi. Liian monen suomalaisurheilijan suoritus oli kohmeista kuin juuri jäätyvä tammikuinen joki. Suomen menestys oli historian heikoin, yksi pronssimitali

Resurssimme ja tekemisemme kaikilla mittareilla ovat olleet jo pitkään alle kansainvälisen huipputason ja tämä on näkynyt pitkään myös tuloksissa. Suomalaisesta yhteiskunnasta on tullut lifestyle -yhteiskunta, kuten Risto E.J. Penttilä verkkosivuillaan hyvin kirjoittaa.

Kivojen kokemusten tavoittelu on nykyään Suomessa tärkeämpää kuin absoluuttinen menestys tai edes sen tavoittelu ehdoitta. Harvakseltaan järjestettäviin olympialaisiinkin suomalaiset lähtevät tavoittelemaan ”hyvää fiilistä” urheilujohtoa lainaten.

Erityisesti minua kummastuttaa kaksi asiaa nykyisessä urheilukulttuurissamme. Tulevaisuuden suoritusten harhaanjohtava diskonttaus ja henkisten ominaisuuksien kaikkivoipaisuuden nostaminen.

Suomalaisessa valmennuksessa valmentajat diskonttaavat edukseen urheilijoiden potentiaalia, vaikka lopullisesta, absoluuttisesta tuloksesta ei ole mitään faktatietoa. Tällä tavalla nykyhetkestä ei ole mitään vastuuta, vain odotusarvo. Toki ihan kaikissa lajeissa tai sarjoissa näin ei vielä ole.

Ajatusmaailma tarttuu myös urheilijoihin. Eletään tulevaisuuden haaveissa ja arkipäivän kova harjoittelu unohtuu. Oli niin tai näin, yksikään valmentaja tai johtaja ei harjoittele minuuttiakan urheilijan puolesta. Urheilujohdon tehtävä taas on pitää valmennus oikealla polulla.

Oletetaan että ”Pyry-Petteri” osaa kolmen koulunvuoden jälkeen lukea koo-oo-ii KOI, raa-aa RA, KOIRA. Tiedustelet asiaa huolestuneena opettajalta. ”Sitten yhdeksännen luokan jälkeen me vasta todella näemme oppiiko Pyry-Petteri lukemaan. Nyt on liian aikaista arvioida”. Hyväksytkö vastauksen? Mitä jos PP ei opikaan lukemaan?

Ymmärrän, että toiset prosessit ovat pitkiä ja vaativat pidempiä aikoja ennen kuin mahdolliset tulokset syntyvät. Mutta kaikki ei voi perustua tulevaisuuden odotuksiin ikään kuin tämän päivän tuloksilla ei olisi mitään merkitystä. Itselleen ei kannata valehdella.

Henkisistä ominaisuuksista puhutaan paljon ja ne ovat sitä tärkeämpiä, mitä lähempänä absoluuttista huippua ollaan. Urheilijan henkinen puoli on tukielementti, osa kokonaisuutta. Ei erillinen taikurin hattu, josta löytyy taikatikkaat taivaaseen jos vain riittävästi uskoo itseensä.

Kun urheilijan perustaso ja toistomäärät ovat kunnossa, on oma huipputaso helpompi saavuttaa toistuvasti. Tällöin myös urheilijan henkinen taso vahvistuu onnistumisten myötä ja usko omaan tekemiseen vahvistuu. Ei ole niin, että tekemätöntä harjoittelua voi korvata vain olemalla ”henkisesti vahva”. Sellaista yhtälöä ei ole. Useimmiten alisuorittaminen ja henkiset ominaisuudet ovat kiinni osaamisesta.

Onko urheilusta ja kilpailemisesta on tullut suomalaisille urheilumessut? Kiva osallistua, käydä ja näkyä. Tuliaisina uusia pinssejä ja osallistuminen arvontaan. Mitään en kyllä ostanut.

Meillä on kaksi vaihtoehtoa. Joko hyväksymme tosiasiat ja alamme tehdä asioita oikeasti paremmin ja nöyremmin. Per heti. Tai sitten olemme tyytyväisiä nykytilaan. Se on myös ihan hyvä vaihtoehto. Mutta sitten epärealistiset odotukset kansainvälisestä menestyksestä on syytä lopettaa. Sitten nautimme siitä mitä meillä jo on. Hyvät tulokset tuovat hyvää fiilistä. Toivottavasti meillä on tulevaisuudessa parempi fiilis.