Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 31.5.2016
Olen viime vuosina tavannut
satoja porilaisia jalkapallosta kiinnostuneita ihmisiä. Suurin
osa haikailee 90-luvun kulta-aikojen perään. ”Kyl määki
sillo 90-luvul kävi kattoos pelei” muistelee lähes
jokainen. Olen aina kysynyt välittömästi: ”Miksi et käy
enää?”. Vastaukset ovat olleet pääsääntöisesti
epämääräistä muminaa ja selityksiä.
Suomi todellisena urheilumaana
on illuusio. Silmiinpistävin seikka on seurojen yhteisöllisyys
ja merkitys ympäröivälle yhteisölleen. Tai sen puuttuminen.
Kuten monissa yhteyksissä on usein mainittu, menestyksen
perään myös me suomalaiset olemme persoja. Peräänkuulutan
todellista urheilukulttuuria, jossa vaikkapa seuran
edustusjoukkueen sarjataso ei määritä sitä, miten seuraan
suhtaudutaan.
Valitettavaa sanoa, mutta liian
moni porilainen elää jalkapallon osalta vieläkin kultaisella
90-luvulla. Henkisissä DVD -soittimissamme soi vieläkin Virve
Rosti ja Menneisyyden Vangit. Ne ajat ovat upea muisto ja
lähellä kaikkien sydäntä. Hyvä niin. Niin minunkin. Niitä
ei meiltä kukaan ota pois. Mutta Lapinlahden Lintuja lainaten:
”Ennen oli ennen ja nyt on nyt”.
Tällä hetkellä paras
porilainen jalkapallojoukkue on Suomessa sijalla 22. Se
oikeuttaa Ykkönen kymmenenteen sijaan. FC Jazzin budjetti on
3-4 kertaa pienempi kuin suurimpien Ykkösen seurojen tai
pienempien Veikkausliiga-seurojen. Euroissa tämä on noin
puoli miljoonaa. Tällä hetkellä porilaisen joukkueen matka
Veikkausliigaan on todella paljon pidempi kuin suurin osa
ihmisistä edes ymmärtää. On hyvä muistaa, että
esimerkiksi 90-luvulla FC Jazzin tulonhankintakanavat olivat
aivan erilaiset kuin tämän päivän urheiluseuroilla.
Porin seutukunta on
seitsemänneksi suurin asukasluvultaan ja kahdeksanneksi suurin
työpaikkamäärältään. Eikö teoreettisesti mene niin, että
Porissa tulisi pelata Veikkausliigaa? Miksi olemme sitten niin
kaukana? Seura, yleisö ja yhteistyökumppanit muodostavat
menestyksen perustan. Mikäli joku näistä kolmesta asiasta ei
ole kunnossa, menestystä harvoin tulee.
Seurojen pitää huolehtia
yleisesti arvostaan yhteisölleen, ulkoisesta viestinnästä,
tuotteistamisesta ja myynnistä vain muutamia mainitakseni.
Yhteistyökumppaneiden pitää kantaa vastuunsa suhteessa
kokoonsa. Ei voi olla niin, että konsernin ja toiminimen
panostus on samansuuruinen. Minkä kaupunki ja kukin yhteisö
ansaitsee, voi helposti tarkastaa omista yleisömääristään.
500 000 suomalaista on
tekemisissä jalkapallon kanssa viikottain. Suomessa
pelataan 59 000 jalkapallo-ottelua vuodessa. Mikäli
jokainen 500 000:sta kävisi katsomassa yhdenkin
ottelun viikossa, olisi jokaisen ottelun matemaattinen
katsojakeskiarvo noin 440 katsojaa per ottelu. Siis
jokaisen ottelun.
Moniko seuran toimihenkilö käy edustusjoukkueen
peleissä? Kuinka moni vanhempi käy peleissä? Kuinka
moni jalkapalloihminen käy peleissä?
Yksittäisen ihmisen suurin
tuki seuralleen ja yhteisölleen on käydä
otteluissa. Ostaa pääsylippu ja käyttää
palveluita. Näin seura saa resursseja kehittyä ja
sen kiinnostavuus lisääntyy yhteistyökumppaneiden
silmissä. Koska sinä olet viimeksi käynyt oman
joukkueesi jalkapallo-ottelussa ja nauttinut pelistä
paikan päällä?
käyttää palveluita. Näin seura saa resursseja
kehittyä ja sen kiinnostavuus lisääntyy
yhteistyökumppaneiden silmissä. Koska sinä olet
viimeksi käynyt oman joukkueesi jalkapallo-ottelussa ja
nauttinut pelistä paikan päällä?
500 000 tuhatta
suomalaista on tekemisissä jalkapallon kanssa viikottain.
Suomessa pelataan 59 000 jalkapallo-ottelua
vuodessa. Mikäli jokainen 500 000:sta kävisi katsomassa
yhdenkin ottelun viikossa, olisi jokaisen ottelu keskimääräinen
katsojakeskiarvo noin 440 katsojaa per ottelu. Siis jokaisen
ottelun.
Moniko seuran toimihenkilö käy
edustusjoukkueen peleissä? Kuinka moni vanhempi käy peleissä?
Kuinka moni jalkapalloihminen käy peleissä?
Yksittäisen ihmisen suurin tuki seurallaan ja yhteisölleen
on käydä otteluissa. Ostaa pääsylippu ja käyttää
palveluita. Näin seura saa resursseja kehittyä ja sen
kiinnostavuus lisääntyy yhteistyökumppaneiden silmissä.
Koska sinä olet viimeksi käynyt oman joukkueesi
jalkapallo-ottelussa ja nauttinut pelistä paikan päällä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti